Kallio - Lehti                  pakinoita

Lucifer-efekti

(Pakina on julkaistu Kallio-Lehdessä 19.8.2018)

Helsingissä junat olivat myöhässä. Syynä oli Keravan kohdalla tapahtunut "tekninen vika". Kohta junat taas kulkivat. Kaikki oli hyvin.

Ihmispäättäjät eivät vain välitä

Keravan radalla on paljon "teknisiä vikoja". Miten ihmeessä heiveröiset avun tarpeessa olevat ihmiset aiheuttavat juniin niin paljon "teknisiä vikoja"? Koska ihmispäättäjät eivät välitä. Miksi ihmispäättäjät eivät välitä. Koska he tietävät, että heidän ei tarvitse välittää. Miksi heidän ei tarvitse välittää. Koska he ovat oppineet sen - minulta - muita en syytä. Valitus muuttuu välittä-miseksi vasta kun se tulee omille varpaille - varpautuu, kuten uusin suomen kielen verbi sen osuvasti ilmaisee. Sillä niinhän me täällä elämäämme elämme kuin oikeak-si ajattelemme - joko välittäen tai valittaen.

Hyvä muuttuu pahaksi

Voiko hyvä ihminen muuttua pahaksi? Asiaa on tutkittu. Rikosseuraamusalan kouluttaja, tutkija, yliopettaja Matti Laine käsitteli asiaa esitelmässään "Onko moraalimme häviämässä? Menin ja kuuntelin sen.

Ihminen pääsee ihmispoliitikoksi, kun osaa vakuutta-vasti luvata äänestäjille sen, mitä he haluavat tehtävän. Vakuuttavuutta lisää se, jos itse uskoo lupauksiinsa. Kun ihminen on sitten päässyt ihmispoliitikoksi, niin jokin muuttuu. Hän ei enää välitä. Hyvä ihminen on muuttunut pahaksi ihmispoliitikoksi. Tällöin pääsee tapahtumaan jopa moralistisia henkirikoksia. Voidaan käyttää myös termiä "tappaminen on moraalista".



Ihmiselle on annettu oma tahto

Kuka on vastuussa kun ihmispoliitikko valehtelee? Mi-ten näin pääsee käymään? Kyseessä on Lucifer-efekti. Luciferhän oli se enkeli, joka muuttui hyvästä pahaksi. Ihminen voi helposti jättää tekemättä sen mikä on oi-kein, jos tilanne tarjoaa siihen mahdollisuuden. Edustaja saa valtaa ja alkaa käyttää sitä väärin. Puolueen ylim-pien päättäjien paineen alla tavallinen riviedustaja ei äänestäkään enää sen mukaan mitä tuli luvanneeksi.

Luciferiläisyys kuuluu ihmisyyteen

Aihe liittyy laajasti evoluutiopsykologiaan. Siinäpä oi-vallista kesälukemista myös syksyn pimeneviin iltoihin aiheesta syvemmin kiinnostuneille, mm. Matti Laine: Tappamisen moraali; Philip Zimbardo: Lucifer Effect How Good People Turn Evil; Jussi Valkonen: Kuka on vastuussa, kun sotilas kiduttaa vankia; Christopher R Browning: Aivan tavallisia rivimiehiä. Ja googlaamalla lisää. (Pakinassa olevat tulkinnat eivät välttämättä edusta lähteitään.

Elämä jatkuu

Olin kesäkukkia kastelemassa junaradan varrella. Onneksi kyseessä on lentokentälle johtava kehärata. Siellä ei ole "teknisiä vikoja". Vauhdit ovat niin alhaiset. En valita.

Ari Maarnela

© MMXIX  EKK - Epäkohta Kerrallaan Kansalaisjärjestö                                        Päivitetty  Ma 2.12.2019
                                                                                                                                                                                                                                                 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita